Miksu Mäenpää-Louekoski

Konservatiivinestorit ja -pastorit case-Toukon parissa

Täytyy ihmetellä sosiaalisessa mediassa kaiken aikaa – taas vaihteeksi – paisuvaa kohua, jonka juuri niillä elelevä media laittoi alulle Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon Tukholman vierailua koskien. Aikuisilla ihmisillä on nyt kunnon revittelyn paikka. Rapa roiskuu ja puna-viher-värikynät sauhuavat ja kommunistit pääsevät oikein kunnolla lämmitettyyn saunaan ...

Aikuisilla tosiaankin ...

Median Touko Aallolle esittämät vaatimukset selitysten antamisesta kertovat jotakin tästä ajasta ja siinä kiertävistä virtauksista. Media haistelee ilmaa. Imitoidako varalta äärikonservatiivisia valemedioita vaiko antaa oman myönteisen panoksensa ihmisarvoa kunnioittavan yhteiskunnan puolesta?

Touko Aalto, joka on viettänyt pienen hetken elämästään sateenkaarikansan parissa, on nyt, juuri nyt, oi juurikin nyt:

1) ”Menettänyt lopullisesti poliittisen uskottavuutensa rippeetkin.”

2) ”Osoittanut ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksenkin roskapuheeksi.”

3) ”Aiheuttanut suomalaisen politiikan suurimman skandaalin vuosikymmeniin!”

n) ”Ihan pohjamutiin vajonnut.”

Keksikää nyt kaikki konservatiivinestorit ja -pastorit ihmeessä lisää ja niinhän te teettekin.

Ei kun, haistakaapa sittenkin kukkanen.

Touko Aalto on käyttäytynyt juuri niin kuin terve ja aikuinen ihminen käyttäytyy!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Manaillaan niitä minun Pyhiä Hyttysiäni apuun;)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Juurihan tätä ihmettelen. Vihreät eivät edes yritä esittää olevansa muuta kuin seksuaalisen vapauden puolella, jollain konservatiivilla menee herne nokkaan ja joku Kepulainen ahdistelee minua kysymyksillä jotka ovat hyvin henkilökohtaisia. Pitäisi varmaan näyttää tissit sille niin rauhoittuisi.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Itseäni myös aina naurattaa kun erittäin liberaalin puolueen jäseniä arvostellaan samoilla perusteilla kuin konservatiiveja.

Ja ihan hyvin sillä Toimi Kankaanniemelläkin sujuu, vaikka jäi kiinni ns. housut kintuissa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Toimin jutuista, siis vehkeistä taitaa esiintyä vieläkin kuvakavalkaadi netissä?

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #7

Kunhan niitä toimeliaan Toimin vehkeitä ei näytetä lapsille!

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #9

Niinpä. Olis kyllä aivan karseeta.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

"Kepulainen ahdistelee minua kysymyksillä jotka ovat hyvin henkilökohtaisia"

Sama pisti silmääni! Ei lainkaan hauskaa toimintaa tältä eräältä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Taru, viitsitkö laittaa linkin?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

En ole lukenut tuota IL uutista, joten minullakin on siitä mielipide. Levosen blogista ja sen kommentoinnista sain sellaisen käsityksen, että ongelma on siinä, että Touko saa läpsiä homoja takapuolelle, mutta Hakkarainen ei. Tästä syystä Touko ei ole vakavasti otettava poliitikko, mutta Teuvopa on. Menikö oikein?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä varmaan Hakkarainenkin saisi jos nätisti pyytäisi.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Hakkaraisella ei ole tapana pyytää. Pyytäminen on punavihreiden liberaalisössöjen touhua.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen Vastaus kommenttiin #11

Hakkaraisen yrittämä yllätysseksi ei onneksi ole kiinni ”punavihreiden” moralisoinnista, vaan rikosoikeudellinen asia. Tuomiokin on jo tullut, syyttäjä hakee hovista vankeutta.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Suunnilleen noin. Poliitikoilta pitäisi sitoa kädet selän taa koko kauden ajaksi.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Mutta Touko läpsiikin homoklubilla pyynnöstä ja Hakkarainen taas eduskunnassa lähentelee ja ruinaa ilman lupaa....Levosen mielestä siis Hakkaraisen toiminta vissiin hyväksyttävää..
Teuvo on kaukana vakavasti otettavasta poliitikosta.

Jari Ikonen

Vaietkaa toki pikkusielut, eduskuntapuolueen puheenjohtajalla ihan normipäivä homobaarissa läpsimässä pyllylle kun kaveri kerran pyysi.nipottajat suu kiinni ja äänestysuurnille mars, numeroni selviää myöhemmin

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Touko Aalto on varustettu terveellä itsetunnolla ja on sinut itsensä kanssa, samaa ei voi sanoa noista jotka nyt itkevät asiasta, ehkäpä juuri siksi heillä niin kova tarve saada meuhkata asiasta.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

https://www.youtube.com/watch?time_continue=913&v=... Tässä on normi konservatiivisen lehdykän päätoimittaja esiintymässä. Kohdassa 15:14 alkaa heteroseksuaalinen ruoskinta suoraan pyllylle. Ja missä ovat pöyristymiset?

Sori mutta Hanhikari oli pöyristynyt.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin!

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Touko Aalto on käyttäytynyt juuri niin kuin terve ja aikuinen ihminen käyttäytyy!

Oletko ihan varma?

Otetaampa toinen henkilö tuohon.

Vaikka Halla-Aho, Mitä media tekisi ja ihmiset. JOS HALLA-AHO olisi Baarissa ilman paitaa läpsyttelisi naisen persettä ja Istuisi kahden rintaliiveissä olevien naisien välissä!! Olisiko silloinkin aivan normaalia aikuisenmiehen käytöstä?

Vai tekeekö homottelu asiasta jotenkin "hyväksyttämpää"?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Halla-aho on jo kunnostautunut kunnon pukkina jalkavaimoineen. Ettei kannata muille aukoa päätä seksiasioista.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen
Jorma Sulander

"Halla-aho on jo kunnostautunut kunnon pukkina jalkavaimoineen. Ettei kannata muille aukoa päätä seksiasioista", julistaa Taru Elkama!

Aalto on jo kunnostautunut kunnon pukkina jalkavaimoineen.

https://www.seiska.fi/Uutiset/Touko-Aalto-ja-Iris-...

Ettei kannata muille aukoa päätä seksiasioista. Aallon avioliittokin päätyi, kun löysi puolueensa sisältä makoisampaa viherpiirakkaa! Nyt Aalto lisää seksi repertuaariinsa homojen perse läpsytyksen. Riitiin kuulu alaston ylävartalo söpöllä moniväri helminauhalla varustettuna! Mieleen tulee Putinin ratsastus kuvat. Kysyisin onko tämä nyt sitä oikeaa ja parempaa vihreyttä? Sen toki tulevat vaalit näyttävät!
Mitenkä Halla-aho liityi Tukholman homosteluun tai Aallon avioeroon? Nm. Olenko tyhmä ja yksinkertainen?

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #30

"Mitenkä Halla-aho liityi Tukholman homosteluun ….?

Pirskanen varmaan osaa vastata tuohon kysymykseen, kun sen alunperin otti esille...

PS. kuva profiilissa ois kiva, kuten US Puheenvuoron säännöissä edellytetään...

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Jos Halla-Aho olisi esimerkiksi jossain seksiklubilla tai parinvaihtobileissä, se voisi olla täysin normaalia siihen ympäristöön ja kulttuuriin. Edellyttäen että hänellä olisi ko. naisen hyväksyntä toiminnalleen. Moralistit voisivat tietysti tuomita koko kulttuurin olemassaolon, mutta se taas on täysin toinen aihe.

Touko Aallon toiminta oli mitä ilmeisimmin täysin normaalia ja hyväksyttyä tuohon ympäristöön ja kulttuuriin. Jos Halla-Aho läiskyttelisi vieraan ja tuntemattoman naisen persettä ilman lupaa vaikkapa uimahallissa, se ei olisi hyväksyttävää ja olisi myös lainvastaista. Kyllä jokainen meistä aikuisista on vapaa harjoittamaan seksuaalisvivahteistakin toimintaa oikeassa ympäristössä jos vastapuoli on siihen suostuvainen.

Jorma Sulander

Lehmät lentäisivät JOS niilä olisi siivet! Jossittelu kunniaan, sillä pääsee pitkälle. Heinäkuun helteillä olisin ollut märkä koko ajan, jos olisi satanut aina!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Vai tekeekö homottelu asiasta jotenkin "hyväksyttämpää"?"

Ne vihervasemmiston kahdet standardit, toiset seksuaalivähemmistöille ja muslimeille, toiset normaaleille.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Mtv

"Touko Aalto ihmettelee miehen läpsimisestä syntynyttä kohua: "Jos se on synti tässä maassa, eikä naisten seksuaalinen ahdistelu, niin se on väärin""

https://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/to...

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

En olisi uskonut edes vihreiden puheenjohtajasta. Tosin siinä, että lähtee iloisesti mukaan meininkiin kuin meininkiin, ei toki sinällään ole mitään pahaa.

Kokonaisuutena paha moka Aallolta. Että "hei, mä oon Touko Aalto ja mun perusmenoo on läpsii homobaaris tyyppei pakaroille" - ja kundi mukamas tyrkyllä ministeriksi! Mukaanlukien pennanen-case, joka oli kaikilta osin spedeilyä (tämä helleputki varmaan...); varsinkin kun paljastui, että palautettava oli tuomittu ala-ikäiseen tyttöön kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.

Varmaa on, ettei mikään näin epätavanomainen kuvio voi realisoitua kuin sattumalta. Amatöörit.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Yhta noloo käytöstä se olisi, jos Ben Zyskowicz läpsisi diskossa naisia pakaroille. Kyse on kumminkin Politiikoista, joiden luulisi käyttäytyvän.

terveisin Konservatiivi, niin s****na :D

Heebo riekkuu saateenkaari panta kaulassa ja puoli alasti läpsimässä pakaroita. Noloo.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Laitas Virkkula lähdettä tuohon suureen paljastukseen koskien palautettavan rikosta, kun niin mainostat asiaa useammankin blogin kommenteissa.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

@28 kai Henteri nyt uskoo, kun oma puheenjohtaja Halla-aho levittää täysin perätöntä linkkiä palautettavasta nimine ja kuvineen. Perättömyyden varmistamiseen olisi mennyt noin 15 sekuntia, mutta eihän sitä jouda touhutipat housuissa.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Virheiden vaalikampnja on lähtenyt vauhdikkaasti käytiin.

Karmeinta ja sellaista, mikä pitää aina muistaa (eikä vähiten uurnilla!) on tämä:

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/al-...

" Al-Haidi Hautahourulalla ilmoitti taas pyrkivänsä eurokomissaariksi

Hän on sitä samaa hollannut vuodesta toiseen, mutta lehdistö on antanut vähän huomiota.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/251490-heidi-haut...

… Suomi on EU-puheenjohtajamaa ensi keväänä, eli juuri silloin, kun uutta komissiota ja parlamenttia kootaan. Hautalan mukaan tämä on ennen kuulumaton vaikuttamisen mahdollisuus, joka on käytettävä hyväksi.

–Suomella on puheenjohtajamaana kokoaan suurempi paikka profiloi- tua, vaikuttaa ja olla etulinjassa luomassa standardeja, jotka eivät ulotu vain EU:n alueelle, vaan joilla on suoria globaaleja vaikutuksia, hän sanoo.

”Lähtisin mielelläni mukaan tällaiseen läpinäkyvään komissaarikilpaan”

Hautala muuttaisi myös sitä, kuinka Suomen EU-komissaarit valitaan. Hän painottaa, että Suomi on ollut EU:n jäsen jo pitkälti yli kaksi vuosi- kymmentä, mutta Suomesta ei ole nimitetty yhtään naista komissaariksi. ... "

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset