Miksu Mäenpää-Louekoski

Ulkoministeri Soini on virallisen anteeksipyynnön velkaa Irlannin kansalle

Ulkoministeri Soini päätti sunnuntaina 27.5. avata jälleen kerran sanaisen arkkunsa virallisilla sivuillaan ja ottaa kantaa Irlannissa pidettyyn kansanäänestykseen. Syvästi katolinen Irlanti osoitti olevansa totaalisen eri mieltä naisten oikeuksista kuin katolinen kirkko ja kumota perustuslain kahdeksannen lisäyksen, jonka vuoksi abortit ovat olleet maassa käytännössä täysin kiellettyjä, aiheuttaen suurta kärsimystä. Huolimatta Irlannin kansan ilmaisemasta selvääkin selvemmästä näkemyksestä, ulkoministeri Soini päätti, että nyt on ”sopiva aika” sotkea sormensa Irlannin sisäisiin asioihin ja sen hän tekikin varsin törkeällä tavalla.

Likaisen veden lähde. Voi näyttää hyvältä, mutta maistuu pahalta.”, totesi ulkoministeri Soini sivuillansa Irlannin kansan tekemästä päätöksestä.

Ulkoministeri Soini on ehtinyt jo saamaan suitsutusta Suomen ultrakonservatiivien taholta, mikä oli varsin helposti arvattavissa.

Mutta.

Eräs asia katolisen kirkon oppeihin tiukasti tukeutuvalta Soinilta unohtui. Soini on Suomen ulkoministeri, jonka julkiset lausumat etenkin muista maista voidaan tulkita virallisen Suomen kannoiksi.

On hieno asia, että muun muassa hallituspuolue Kokoomuksesta on tehty varsin selväksi, että Timo Soini erehtyi Irlantia ja naisten oikeuksia koskevassa lausumassaan pahemman kerran.

Ulkoministeri Soini on virallisen anteeksipyynnön velkaa Irlannin kansalle.

Ks. myös:

”Foreign Minister Timo Soini's statement on the Irish referendum caused a scandal”. sateenkaarevaa.blogspot.com, 28.5.2018

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Respektiä Timo Soinille, todella vahvaa respektiä.

Elämää tulee suojella, aina. Soini tietää sen.
Kuoleman kauppiaat ovat vastuussa moraalin alennustilasta.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

#2. Oletko Mika koskaan tullut ajatelleeksi, mikä valtava itseisarvo on elämällä?

Elämän lopettamiselle väkivaltaa käyttäen toisen ihmisen toimesta on suomen kielessä tietty ja tutun karu ilmaisu: tappaminen. Tappamisen kulttuuria ei tavallisesti pidetä kovin ylevänä tai puolustamisen arvoisena. Mikä asenne sinulla on tappamiseen?

Pidän kysymystä aiheellisena ja oikeutettuna blogisi johdosta.

Juha Hämäläinen

#1. Soini puhuu joskus selkeää asiaakin. Nyt hän avasi suunsa oikeassa paikassa. Vapaalka aboettioikeudella ei ole mitään tekemistä naisten oikeuksien kanssa.

Kevyin perustein tehty abortti ei keskity siihen mihin sen tulisi eli kehittyvän ihmisen oikeuteen elää. Se onko tämä ihminen naisen kehossa tai ulkopuolella ei saa vaikuttaa mitään tuon yksilön oikeuteen elää.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Eli jos joukkoraiskauksen kohteeksi joutunut nainen haluaa abortin, kyseessä on syntymättömän sikiön ja isien oikeuksien vaaliminen?

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #10

#10. Sanoinko, että abortti ei käy missään tilanteessa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Soini likaa Suomen maineen.
Pois viralta.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Kyllä tämä äärimmäisen noloa on.

Melkein voisi sanoa, että ulkoministeri Soini leimasi Suomen kerralla Puola-Unkari-kerhoon. En ihmettelisi, jos ulkomailla näin ajateltaisiin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Se lienee hänen tarkoituksensa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #8

Siltä se kieltämättä tuntuukin.

Soini käyttää härskisti hyväksi poliittista tilannetta, missä muut hallituspuolueet eivät sote-sovun vuoksi halua säröjä rintamaan.

Kaikesta huolimatta ja joka tapauksessa tällaisen asian pitäisi olla vähintäänkin vakavien keskustelujen ja johtopäätösten paikka.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Tämä nyt ei tavallaan liity Soinin tökeröön käytökseen, mutta luterilainen vaikka olenkin, olen ollut vähän huolestunut siitä, että meidän liian höllä aborttilakimme on jo pidemmän aikaa alkanut olla eräänlainen jälkiehkäisykeino ja sitä kautta lietsoo liian leväperäistä suhtautumista ehkäisyyn. Sen ei pitäisi edesauttaa turhaa "hurjastelua", sillä sukupuolitautien riski on aina sitä suurempi, mitä enemmän suojaamattomia sukupuoliyhteyksiä harrastetaan. En halua moralisoida, mutta varsinkin nuorten ja vielä ymmärtämättömien (toki nykynuoet ovat tässäkin asiassa paremassa asemassa kuin me aikoinaan, mutta silti) seksin harrastajien kesken olisi tärkeää, että suojaus olisi kunnossa. Silloin, kun se "mahla virtaa", tulee helposti tehtyä tyhmyyksiä.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Moralisoit kuitenkin. Tilastotieto raskaudenkeskeytyksistä ei tue oletuksiasi.

https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheit...

Juha Hämäläinen

#5. Tilastosi voit pitää itselläsi. Jos 2016 on tehty 9.400 aborttia niin eipä tuossa kehumista ole. Olivat varmaan kaikki raiskauksen uhreja ressukat.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #9

" Olivat varmaan kaikki raiskauksen uhreja ressukat"

Vähätteletkö raiskauksen uhreja ja raiskauksen tuloksena raskaaksi tulleita?

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #11

#11. Oletko lukutaidoton? Vähättelet kommentillasi lukutaidon merkitystä.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #21

No kuules Hämäläinen, harmiksesi on todettava että osaan lukea ja vieläpä ymmärrän lukemani.

Mutta ihan varma en ole sinun lukutaidosta tai kyvystä kirjoittaa asioista siten, että joku ymmärtää mitä milläkin tarkoitat...

No se siitä, tuollaisella näsäviisaalla asenteella et tässä blogissa kauan hengaile.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Tilastot ovat tilastoja ja tosiasiat tosiasioita. Kaikki riippuu siitä, mitä tilastoilla mitataan ja mitkä abortit mitenkin luokitellaan. Asiat voi nähdä niin monin eri tavoin. Ja väärin, jos tuo oli moralisoivaa, niin odotahan, kun alan moralisoida.
Tästä ei muuten ole kauaa, kun luin jostain, että varsinkin nuorten keskuudessa ovat sukupuolitaudit lisääntyneet huolestuttavasti, joten väittämä ei ole tuulesta temmattu.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #12

Kyllä se on moralisointia, kun pitää näköjään kuvitella holtittoman seksihurjastelun piilevän aborttien takana.

Pitihän se toki kyllä arvata, että edes THLn faktat eivät kelpaa, kun omat ennakkoluulot ovat noin kovat.

Käyttäjän ApHiltunen kuva
Ap Hiltunen

Siis ihanko oikeasti joku ajattelee että jonkun mielestä abortti on "kivaa" ja helpompi tapa hoitaa ehkäisy kuin pillerit, kondomit, kierukat yms.? Kuinka monta tällaista tapausta tunnet tai voit nostaa esiin? Ihan samalla tavalla ne ilmaisten kondomien jakaminen edesauttaa "hurjastelua", sillä kondomikaan ei ole 100% varma ehkäisykeino. Jos kävi huono mäihä niin sitten on vaan pidettävä se lapsi vai?

Kerroppa mulle miten höllältä nää abortin ehdot nyt kuulostaa:
"Laki raskauden keskeyttämisestä sallii keskeytyksen naisen pyynnöstä, kun hänen esittämänsä perustelut vastaavat laissa mainittuja edellytyksiä. Yhden lääkärin päätöksellä keskeytys voidaan tehdä ennen 12. raskausviikon täyttymistä, jos nainen on alle 17-vuotias tai yli 40-vuotias tai hän on synnyttänyt neljä lasta. Kahden lääkärin lausunto tarvitaan, kun keskeytys tehdään ennen 12. raskausviikon täyttymistä tilanteissa, joissa lapsen synnyttäminen ja hoito olisivat naiselle huomattava rasitus, kun raskaaksi tuloon liittyy rikos tai jos äidin tai isän sairaus vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta. Kun raskauden kesto on yli 12 viikkoa, voidaan keskeytys näissä tilanteissa tehdä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran päätöksellä. Raskauden kestoajasta riippumatta voidaan keskeytys tehdä kahden lääkärin päätöksellä, jos raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen aiheuttaisi naisen hengelle tai terveydelle vaaran. Valviran päätös tarvitaan tilanteissa, joissa keskeytystä haetaan sikiön vaikean sairauden tai ruumiinvian vuoksi." (Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.k...)

Kuinka paljon tiukennusta vielä vaaditaan mielestäsi?

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Kunhan sinäkin olet nähnyt kylliksi elämää ja lakannut uskomasta joulupukkiin, niin ymmärrät, mitä yritän sanoa, mutta nykyisin nämä kaikki tilastot, gallupit ja (muka)tutkimukset ajavat vauhdilla terveen järjen ohi ja nuori polvi uskoo näihin kuin kuuhun nousevaan.

Käyttäjän ApHiltunen kuva
Ap Hiltunen Vastaus kommenttiin #25

No joulupukkiin lakkasin uskomasta jo about 6-vuotiaana, samoihin aikoihin kuin Jumalaan ja muihinkin taruolentoihin. Tätäkö se on vanhana ja viisaana argumentointi? "Minä nyt vaan tiedän paremmin" ei oikein toimi kun vastassa on tilastoja, gallupeja ja muuta tutkittua tietoa. Vaan jos tieto lisää tuskaa niin silmät kiinni sitten vain, sitä en tiedä onko se sitä tervettä järkeä vai mitä.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #28

Gallup, tilastot ja emävale - ne lasken jokseenkin samaan kastiin. Sitä saa, mitä tilaa. Sen verran tilastomatematiikkaa takana, että tietää, miten niitä muokataan. Samoilla arvoilla voi saada hyvin erinäköisiä tuloksia näytettäväksi ja......no, gallupit nyt ovat mitä ovat. Eli se siitä, mitä joudut tulevaisuudessa oppimaan.

Käyttäjän ApHiltunen kuva
Ap Hiltunen Vastaus kommenttiin #29

Juu itsekin olen tilastotieteen kursseja käynyt vaikkakin kehnoin arvosanoin. Se mitä siellä sanottiin oli "tilastot eivät voi valehdella, mutta niiden tulkitsijat voivat". Ei tilastoihinkaan voi sokeasti luottaa vaan on tunnettava myös niiden rajoitteet. Mutta toisin kuin perinteiset ennustajat, tilastotiede antaa myös tulosten luottamusvälin ja muita tunnuslukuja joilla tulosten luotettavuutta voi testata. Gallupit ovat olleet hyvin tarkkoja myös Trumpin ja Brexitin kohdalla ja tilastomatematiikkaan tutustuneena sinunkin pitäisi olla tietoinen tästä. Vaikka gallupit näyttivät Hillaryn voittoa, gallupien tulos mahtui 1000 ihmisen otannasta syntyvään 3% virhemarginaaliin, sama homma brexitin kohdalla. Tää on ilmeisesti vielä liian epäluotettava tieto sinulle ja jotain kautta saat 100% varmuuden asioihin omin keinoin? Kiinnostaisi tietää että millä perusteella valikoit sen validin tiedon esimerkiksi joulupukin olemassaolosta tai ylipäätään mistään?

Kovasti tahdot päteä jollain iän tuomalla viisaudellasi ja kertoa kuinka minä joskus tulen yhtä fiksuksi kuin sinä ja silloin ymmärrän asioiden todellisen laidan. Aika ylimielinen asenne sulla sanoisin, mutta ehkei sulla sit muuta substanssia nyt ole antaa. Itse aion luottaa jatkossakin tutkittuun tietoon, johon toki aina pitää suhtautua pienellä epäilyksellä ja kritiikillä, mutta en lähde sulkemaan silmiäni tiedolta joka ei minua miellytä. Vain tiedon avulla asioihin voi vaikuttaa.

Muuten, jäi vielä epäselväksi että mikä tossa aborttilainsäädännössä nyt vaatii sitä tiukennusta? Vai luitko ton linkkaamani tekstin ekaa kertaa ja mielikuvasi höllästä aborttilaista kaatui kuin korttitalo?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Niin ikävää kuin se raiskatuksi tuleminen onkin, mutta jos katsotaan ihan oikeaa dataa, kyse on muutamista henkilöistä. No, heille on tehty abortti ja en ainakaan minä paheksu sitä.
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ab/kokomaa/summ...

Markinaalissa on myös sikiövauriot, lääketieteellinen, eettinen, lapsenhoitokyvyn rajoittuneisuus. En myöskään paheksu näitä.

Tuo sosiaaliset syyt on "ei viitsitä käyttää ehkäisyvälineitä."

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Katoliset vastustavat myös ehkäisyvälineiden käyttöä.

Käyttäjän ApHiltunen kuva
Ap Hiltunen

Miksi Risto hyväksyt jakamattoman ihmisarvon tuhoamisen toisessa tilanteessa mutta et toisessa? Et edes paheksu sikiöiden surmaamista jos perustelut miellyttävät.

"Pääosa (noin 90 %) keskeytyksistä maassamme tehdään sosiaalisin perustein. Näissä tilanteissa perhesuhteilla, taloudellisella tilanteella, työtilanteella, asumisella ja tulevaisuudensuunnitelmilla on vaikutusta asian ratkaisuun." (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.k...)

Väärin perustein keskeytetty, sanoo Risto. Koska Risto tietää paremmin.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

En soisi koskaan tärkeitä ministeripestejä uskovaisille hihhuleille. Aina jossain vaiheessa nämä "arvot" sotkevat arvostelukyvyn. Toivotaan, ettei tämä hallitus näe syksyä. Soini ei itse ymmärrä erota. Ministeriposti ei sovelle myöskään Sipilälle jostain Huhtasaaresta puhumattakaan. KD:n pitäisin aina poissa hallituksesta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Suomen ulkoministeri Timo Soini (sin) katsoo asemaansa sopivaksi arvostella Irlannin kansanäänestyksen tulosta, jota hän luonnehtii "likaisen veden lähteeksi". "Kummaksi menee maailma, jos elämän puolustamista tarvitsee puolustella. Puolustan silti, sopivalla ja sopimattomalla hetkellä", Soini kirjoittaa blogissaan. "Likaisen veden lähde. Voi näyttää hyvältä, mutta maistuu pahalta", Soini kirjoittaa kvasirunolliseksi lopuksi.

http://timosoini.fi/2018/05/likaisen-veden-lahde/

Onpa viiltävää analyysiä. Yritän nyt yltää samalle tasolle: Soini, tuo populismin tynnyrissä paisunut porsas, ei edes näytä hyvältä, ja lausunnot, joita se röhkii eetteriin, haisevat pahalta.

"This is humour, sanoisi Spede", kuten Soini uusimman "plokinsa" päättää.

http://timosoini.fi/2018/05/fillarikommunisti-ei-p...

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström

Kukahan se mahtoikaan sanoa:"Kansa on äänestänyt, pulinat pois."

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Ei nyt pidä mennä liian pitkälle. Kyllä ihmisillä, myös ministereillä, pitää olla oikeus ilmaista mielipiteensä.

Olen eri mieltä Soinin kanssa, enkä pidä hänestä muutenkaan, mutta siitä huolimatta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tilastoissa ei näy jälkiehkäisytableteilla estetty raskaus. Teho yhdellä pillerillä on aina 5 vrk asti (suojaamattomasta) yhdynnästä, mikä voi luonnollisesti olla myös raiskaus.

Raiskattukaan ei siis välttämättä tarvitse aborttia ymmärtäessään hakea ajoissa apteekista ilman reseptiä ja ikärajoitusta saatavan jälkiehkäisytabletin.

Irlannin käytäntöä en näiltä osin tiedä. Kyseessä ei siis ole abortti vaan sen mahdollisen tarpeen välttäminen tilanteessa, jossa ei ole käytetty ehkäisyä.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Ulkoministeri Timo Soinin kiihkeitä kannanottoja voi pitää jopa patologisena vihana, keskiaikaisena magiana, hybriksenä, juutalais - kristillisyydestä peräisin olevana käsityksenä ihmisen oikeudesta hallita kaikkea elämää ja luonnonvaroja. Kivettyneeseen aristoleeliseen harhaan siittiön ominaisuudesta, jossa on jo valmiina mikroihminen, joka ainostaa kasvaa suuremmaksi kohdussa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Ottamatta muuten kantaa polameriläisiin filosofisiin taipumuksiin tai ajattelumalleihin vakuutan olevani ihmiskäsitykseltäni ratkaisevasti lähempänä Soinia kuin sinua.

Oletan sinun suhtautuvan kunnioituksella tähän vilpittömään linjaukseeni.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

Abortti on raskas ratkaisu, jota kenenkään ei soisi joutuvan tekemään. Eikä asiaa lainkaan helpota, että susannakoivulat sun muut tulevat syyllistämään naisia, jotka ovat joutuneet sen kohtaamaan.

Miten aborttien määrää sitten voitaisiin vähentää? Ratkaisu ei ole niiden kieltäminen eikä uskovaisten neuvo "rukoile, niin kyllä halut lähtevät", vaan valistus ja vastuullinen seksi, ts. ehkäisystä huolehtiminen. Ja jos vahinko on kaikesta huolimatta päässyt tapahtumaan, aina voi harkita vaihtoehtoja, kuten lapsen pitämistä tai antamista adoptioon.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Tämäkin vielä. Soini osallistui Kanadan virkamatkallaan abortinvastaiseen mielenosoitukseen veronmaksajien piikkiin.

https://www.iltalehti.fi/politiikka

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset