Miksu Mäenpää-Louekoski

Nykyinen translaki sekä perustuslain että tasa-arvolain vastainen

Suomen perustuslain 6 § 1 momentin mukaan kaikki ihmiset yhdenvertaisia lain edessä. Saman pykälän 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tämän lisäksi perustuslain 7 § 1 momentti toteaa, että jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Tämä kohta koskee olennaisesti itsemääräämisoikeutta.

Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki täydentävät ja täsmentävät omalta osaltaan perustuslakia.

Vuoden 2015 alussa voimaan astuneeseen uudistettuun tasa-arvolakiin kirjattiin sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kielto. Kielto koskee myös sellaista syrjintää, jonka kohteena on sukupuolta määrittävien fyysisten ominaisuuksien osalta binäärisestä mies-nais -olettamuksesta poikkeava henkilö.

Uudistunut tasa-arvolaki kieltää siis sukupuolivähemmistöjen – myös transsukupuolisten – syrjinnän. Tasa-arvolakia sovelletaan pääsääntöisesti kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa ja kaikilla elämänalueilla.

Näin kauniilta ja selkeiltä asiat näyttävät siis perustuslain ja tasa-arvolain näkökulmasta tarkasteltuna.

Asiat ovat kuitenkin tyystin toisin, kun asioita tarkastellaan nykyisen translain ja sen luoman todellisuuden näkökulmasta.

Nykyisen translain (ks. 563/2002 ja 252/2016) sukupuolen juridiselle vahvistamiselle asettamat edellytykset sisältävät vaatimuksen lisääntymiskyvyttömyydestä (pakkosterilisaatio) ja pitkien prosessien päässä olevista psykiatrien lausunnoista.

Nykyinen translaki on sekä perustuslain että tasa-arvolain vastainen.

Mitä tulee transihmisten ihmisarvon halventamiseksi esitettyihin ”Hannusta ei tule Kerttua”- ja ”Kertusta ei tule Hannua”-tarinoihin, on translaki sentään tässä suhteessa osuva ja asiallinen todetessaan seuraavaa:

5 §

Vahvistamisen oikeusvaikutukset

Tämän lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä.

Tätä faktaa olisi satutätien ja -setien syytä kunnioittaa!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Voitko tarkentaa sitä, miten nykyinen translaki on perustuslain vastainen? (Kysyn, koska lainsäätäjä on katsonut, ettei näin ole.)

Miten se esim. tulee asettaneeksi eri asemaan ne oikeussubjektit, joiden oikeuksia ja velvollisuuksia se säätelee?

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Tasa-arvolain muutos on vuodelta 2015. Suomen translaki on päivitetty viimeksi vuonna 2002. Näistä laeista tasa-arvolaki on velvoittava suhteessa translakiin. Tällaisia ristiriitatilanteita lakien välille aina välillä syntyy. On kyse puhtaasti poliittisesta tahdosta tai sen puutteesta, miten nopeasti nuo ristiriidat korjataan.

Translaki on perustuslain vastainen, koska se asettaa kansalaiset erilaiseen juridiseen asemaan suhteessa oikeuteen omaan juridiseen sukupuoleen. Tasa-arvolaki täsmentää tätä toteamalla, että syrjivä asema ei saa perustua sukupuoli-identiteettiin eikä sukupuolen ilmaisuun. Tämän asian blogisti jo mainitsikin, se kai jäi Virkkulalta huomaamatta.

On toki lakeja, jotka säädetään jo olemassa olevan valvoittavan puitelaiston vastaisesti. Niistä esimerkkejä ovat mm. ensi vuonna voimaan tuleva, tasa-arvolain vastainen nimilaki ja tietysti perustuslain vastaiset soteviritelmät. Kaikissa näissä polittinen tahdottomuus on taustalla.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Transsukupuolisten asema Suomessa on monin tavoin edelleen ongelmallinen. Vaikka transsukupuolisuutta ei ymmärtäisi, ihmisarvon kunnioittamista saa edellyttää. Transsukupuolisuuden esilläolo on tuonut pintaan aivan odotetusti sirkushäkkiin sulkemista, kieltämistä ja vähättelyä, jossa tunteiden ykkösvaihteella sotketaan biologia, fysiologia, ennakkoluulot, uskomukset ja uskonto toksiseksi sopaksi. Sananvapauttaan sitten kukin käyttää tavalla, jota oikeaksi katsoo - vastaten seurauksista, kuten arvosteluryöpystä muiden myös käyttäessä sananvapauttaan. Pääsiäispyhien aikana näimme jälleen yhden poliittisesti sitoutuneen blogistin pelaavan pulushakkia ja sitten uhriutuvan saamastaan palautteesta niin talossa kuin puutarhassa.

Ei ole itsestään selvää, että transsukupuolinen saa esimerkiksi asetuksen vaatiman lähetteen jompaan kumpaan Suomessa toimivista yliopistosairaalayksiköistä (Helsinki ja Tampere). Asetuksen mukaan yksiselitteisesti lähete on tehtävä, jos hoitoon hakeudutaan transsukupuolisuuden vuoksi tai jos sukupuoli-identiteetti muutoin vaatii selvitystä. Vielä yksinkertaisemmin: jos henkilö lähetteen haluaa, se on tehtävä.

Kaikki transsukupuoliset eivät halua hormonihoitoja ja kirurgiaa. Joillekin riittää juridisen sukupuolen vahvistaminen. Hoitoja tarvitsevien alkuhoito ja -seuranta on tulevaisuudessakin asiallista keskittää monialaista asiantuntemusta kokoaviin julkisen sektorin erityisyksiköihin, jotta kriteerit pysyvät asianmukaisina, edeltävä seuranta on riittävää ja lääketiede ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua pysyy ajajan istuimella.

Translain uudistus tarvitaan. Sen jälkeen on käynnistettävä sama keskustelu, joka Ruotsissa johti korvausten maksamiseen transhenkilöille, joilta aiemmin vaadittiin lisääntymiskyvyttömyyttä juridisen sukupuolen vahvistamiseksi.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"...sukupuolen juridiselle vahvistamiselle asettamat edellytykset sisältävät vaatimuksen lisääntymiskyvyttömyydestä (pakkosterilisaatio) ja pitkien prosessien päässä olevista "

Mitä noihin pitkiin psykiatrisiin prosesseihin tulee, niin oletko tosissasi että parin tunnin haastattelu riittää? Pidätkö näitä ammattilaisia ihan uunoina, että he lähtisivät tekeen diagnoseja, "kunhan hatusta heitin".

Käyttäjän samimollgren kuva
Sami Mollgren

Niin, eihän tuohon juridisen sukupuolen vahvistamiseen tarvita diagnooseja ja psykiatrisia prosesseja. Tai siis ei pitäsi tarvita. Etenemistään odottava translaki lähtee siitä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Miksi sukupuolen juridiseksi vahvistamiseksi tarvitaan yleensäkään diagnooseja?
Miksi asianomaisen oma ilmoitus ei riitä?

Toisaalta en näe kovin suurta tarvetta yleensäkään sukupuolen juridisella vahvistamiselle enkä dokumentoimiselle esimerkiksi väestörekisteriin tai käyttämiselle millään tavoin viranomaisissa.

P.s. "Sittenhän kaikki vaihtelisivat sukupuoltaan miten sattuu ja monta kertaa päivässä" on kelvoton vastaus.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

"According to the World Health Organization, being transgender is a mental illness.
But that could soon change, as the WHO prepares a new edition of the International Classification of Diseases (ICD), its global codebook that influences disease diagnostic manuals worldwide. The current version, ICD-10, was endorsed in 1990, and ICD-11 is due in 2018.

The proposals to declassify transgender identity as a mental disorder have been approved by each committee that has considered it so far. A study published Tuesday in the journal Lancet Psychiatry, offers up new evidence supporting the change."

https://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp...

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Sukupuoliristiriita tulee pysymään tautiluokituksessa, mutta se siirretään pois mielenterveyden häiriöiden joukosta omaksi ryhmäkseen. Miksi se tulee tautiluokituksessa pysymään, johtuu siitä, että sitä voidaan luonnehtia lääketieteellistä toimenpidettä mahdollisesti tarvitsevaksi tilaksi. Myös raskaus on siellä samasta syystä.

Mutta kuten muutama muukin kommentoija jo ehtikin todeta, ihmisen juridisella sukupuolella ei tämän kanssa pitäisi olla mitään tekemistä - ainakaan niin, että jompi kumpi edellyttäisi toista.

Käyttäjän StacyPullasorsa kuva
Stacy Siivonen

Tämä on taas niitä asioita, etten ymmärrä, miksi on ongelma ja miksei sitä saada korjattua. Laki on selvä. Miksi tämä ongelma laahaantuu hallituksesta toiseen. Muistan, että aikoinaan Stubb heitti transsukupuoliset bussin alle, koska samaan hallitukseen piti saada KD, jotka keskimäärin pitävät maata litteänä ja juovat hopeavettä.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Asia on vaikea koska joidenkin transukupuolisten dysforian hoitoon riittää hormonit, toisille tekorinnat/rintojen poisto, joillekkin genitaalien leikkaus ja jotkut tarvitsevat koko helahoidon ollakseen sinut kehonsa kanssa...missä vaiheessa lakataan puhumasta transukupuolisesta ja aletaan puhumaan transvestiitista?

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Näköjään kommentissa nro 9, en tosin ymmärrä miksi.

Käyttäjän samimollgren kuva
Sami Mollgren

Ymmärsin, että kommentissa nro 9 haluttaisiin ymmärtää transsukupuolisuuden ja transvestisuuden välinen ero - ja etenkin mahdollisen ilmiöiden "päällekkäisyyksien" luonnetta.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #12

Transvestiitista aletaan puhua silloin, kun kokemus ei vaadi toimenpiteitä fyysisesti, koska elämä kätilön arvaamassa sukupuolessa on kutakuinkin siedettävää. Transvestiiteille ei ole hoitoja eikä tila ole ollut enää Suomessa käytettävässä tautiluokituksessa vuodesta 2011 lähtien.

Mitään selkeästi määriteltävää rajaa transvestiitin ja transsukupuolisen välille ei voi vetää. Sama henkilö voi kokea olevansa aluksi transvestiitti, mutta huomaa ajan oloon kokemuksensa voimakkaammaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi ja päätyy korjausprosessiin. Tähän liittyy piireissä jo kulunut vitsi" "Mikä on transvestiitin ja transsukupuolisen ero?" Vastaus tähän on noin kolme vuotta.

Toisaalta osa transsukupuolisista kokee olevansa kätilön arvaamaan nähden toista sukupuolta jo pienestä pitäen ja toisaalta valtaosa transvestiiteista pysyy visusti transvestiitteina. Näissä tapauksissa ero on siis hyvin selvä.

Transvestiittien juridinen asema on osin turvattu: Sukupuolen ilmaisu on tasa-arvolain mainitsema syrjintäperuste ja heillä on siis oikeus olla omana itsenään esimerkiksi töissä. Eri asia on, että juridiikka ei estä kovin tehokkaasti syrjintää ja toisaalta transvestiitit ovat olleet arkoja käyttämään tätä optiota omana itsenään olemiseen.

Ongelmia on toistaiseksi virallisen nimen suhteen: Voimassa oleva nimilaki ei oikein katso hyvällä miehen ja naisen nimiyhdistelmää. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva uusi nimilaki tuo tähänkin parannuksen, kun tällainen nimi sallitaan hyvien perusteiden kera. Itse asiassa noiden perusteiden vaatiminen on tasa-arvolain vastaista.

Transvestiitit voisivat hyötyä henkilörekisterilaista, jossa sukupuoli poistuisi henkilötunnuksesta ja toisaalta taustatiedoissa voisi olla sukupuolena muu. Eniten tästä hyötyisivät kuitenkin muunsukupuoliset, joiden elämää binääri juridinen sukupuolijärjestelmä piinaa alinomaa.

Käyttäjän samimollgren kuva
Sami Mollgren Vastaus kommenttiin #13

Eiväthän kaikki transsukupuoliset kaipaa lääketieteellisiä hoitoja. Ymmärtääkseni monille riittää tuleminen tunnustetuksi kokemassaan sukupuolessa. Minä (ulkopuolisena) ajattelen transsukupuolisuudessa kyseessä olevan sukupuolen pysyvän kokemuksen. Transvestiitit taas (jälleen ulkopuolisen käsitykseni mukaan) haluavat eläytyä (toisinaan) "vastakkaisen" sukupuolen rooliin, kokematta silti (pysyvästi) olevansa toista sukupuolta.

Minä ehkä ajattelisin asiaa pysyvän kokemuksen* kautta.

*) Minulla ei ole "kokemusta" parempaa sanaa varastossani kuvaamaan sitä, että ihminen tietää olevansa jotain tiettyä sukupuolta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset