*

Miksu Mäenpää-Louekoski

Komission lausuma syöttö Euroopan oikeistopopulistien lapaan

Euroopan komissio on tänään antanut lausuman Katalonian kansanäänestyksen johdosta. Lausuma on varsin tunteetonta ja kylmää luettavaa, sillä se käytännössä antaa siunauksensa Espanjan pääministeri Mariano Rajoyn johtaman hallituksen väkivaltaisille toimille Kataloniassa.

Vaikka komission lausuma vetoaa dialogin käymiseen osapuolien välillä, siitä haisee varsin yksipuolinen nojautuminen siihen, miten Espanjan hallinto on nähnyt asian turvautuessaan väkivaltaan. Valitettavaa lausumassa, joka vihjaa Katalonian ajautumiseen ulos EU:sta, on sen irtaantuminen EU:n perusarvoista, joille viitataan suoraan sanottuna kintaalla.

Olipa EU-myönteinen tai -kriittinen, ei tällaiselle tilannetajuttomalle lausumalle voi mitenkään osoittaa ymmärrystä.

Sadat katalaanit ovat haavoittuneet Espanjan poliisin turvautuessa väkivaltaan. Espanjan hallinnon ote tilanteeseen on ollut totalitaristinen, mitä ei tulla vähällä unohtamaan – olisi väärin, jos unohdettaisiin.

Valitettava totuus on se, että Euroopan komission lausuma nousee itseään vastaan.

Euroopan oikeistopopulistit tulevat hyötymään Euroopan komission myötätunnottomasta lausumasta. Nämä voimat ovat valmiit ottamaan tilanteesta irti kaiken poliittisen hyödyn – esimakua löytyy täältä.

Miksi komissio menettelee näin?

EU:n perusarvoja ovat: ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltio.

Näiden arvojen tietoinen murentaminen komission toimesta ei voi tietää hyvää EU:n tulevaisuudelle.

EU:n jäsenmaiden johtajien seisominen tumput suorina kaiken nähdyn ja kuullun edessä on sekin yksi kielteinen signaali.

Katalonian väkiluku on noin 7,5 miljoonaa. Tapahtumat eivät siten mene senkään piikkiin, että kyse on pelkästään piskuisesta separatistisesta alueesta yksittäisessä EU:n jäsenmaassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Muuten oli ok kommentti, mutta oikeistopopulismi on itsesi keksimä termi. Se ei tarkoita reaalimaailmassa mitään. Kaikki poliitikot ovat populisteja, se on politiikan ydinominaisuus. Eivät kansojen syvät rivit ole kiinnostuneita kuin otsikkotason yleistyksistä, joiden perusteella muodostavat kantansa. Ihmiset eivät pääosin lue kahta riviä enempää mistään muusta kuin urheilusta ja julkkiksista.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Käsittääkseni oikeistopopulismi on termi, jota maisterisjätkä Timo Soini käytti sekä nuorena tutkijana että nuorena poliitikkona.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

No, ei tässä nyt ihan täysin hiljaa Suomessa olla oltu poliittisella rintamalla:

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/ulkom...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Melko silmiinpistävää, että kokoomuslaiset eturivin poliitikot ovat olleet hiljaa. Kokoomuksen mepit ovat samassa EPP-ryhmässä Espanjan pääministerin puolueen meppien kanssa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

En ottaisi komissiota tai EU-byrokratiaa kovin vakavasti - enää.
EU:n periaatteet ja julkilausumat ovat osoittautuneet paljolti sanahelinäksi ja tarvittaessa ne on alistettu vain valikoidun vallankäytön apuvälineiksi.

Peruskirjaa (Lissabon) rikotaan, sovituista asioista (talous- ja vakaussopimukset, bail-out kielto) livetään, talouskurista luistetaan, Schengen- ja Dublin-sopimukset eivät toteudu eikä Frontex toimi, komissio käyttää asemaansa väärin ja demokratiavaje sekä korruptio rehottavat jne.

Pian taitaa olla käsillä euroideologien ja perinteisen demokraattisen Eurooppa-aatteen kannattajien välinen ratkaiseva kädenvääntö. Se on ollut odotettavissa ainakin 10-15 vuotta. Tämä v:lta 2007 (Toivanen):
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4178...

Tämä taas v:lta 2014 (Jokisipilä):
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/634705/Kansa...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Mulla on vieläkin epäselvää, miksi tämä alunperin kääntyi EU:ta vastaan. Katalonia ei ollut irtautumassa EU:Sta ja Espanjan keskushallinto tässä on se paha poika.
Lähdettä ei tarvitse kaukaa hakea. Suomessa se löytyy jos viitsii käydä katsomassa mm. erästä Putinrahoitteista valemediaa. Viestit ovat sen verran yhteneväisiä, että ei ole sattumaa.

Sinällään on aivan selvää että kansanäänestys oli väärin järjestetty, Espanjan lakien vastainen eikä sillä välttämättä ollut edes katalaanien tukea. Vähintään yhtä selvä on, että Espanjan hallitus ja poliisi käyttivät otteita joille ei ole mitään oikeutusta ja jotka tulisi tuomita.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Espanja on EU-maa kuten Unkarikin, ja EU-johto on valittanut pitkään esim. Unkarin demokratiasta. Nyt Espanjan harjoittama väkivalta onkin sitten jostain syystä "maan sisäinen asia".

Ei voi olla niin vaikeaa ymmärtää ristiriitaa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Minusta on selvää että EU:n olisi pitänyt voimakkaammin tuomita sekä Unkarin ja Puolan tilanteet että Espanjan poliisin väkivaltaisen toiminnan. Ne jotka arvostelevat jälkimmäistä ovat hämmästyttävän usein samoja, joiden mielestä EU:n ei pitäisi puuttua jäsenmaiden sisäisiin asioihin.

Mutta syyllinen on Espanjan keskushallinto ja sen poliisivoimat.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #7

Jotkut asiat on sellaisia, joihin EU:n ei pitäisi puuttua, kuten maahanmuutto. Maiden pitäisi saada päättää, keitä se päästää rajojensa sisäpuolelle. (Pois lukien EU:ssa tapahtuva laillinen maahanmuutto, johon kaikki on yksimielisesti sitoutuneet.)

Nyt on kyse kuitenkin siitä tekopyhyydestä ja ristiriidasta, mitä EU-johtajat osoittavat. On aika selvää, että kyse ei ole mistään "eurooppalaisista arvoista", vaan heidän omasta EU-projektistaan, jota mikään maa ei saa vaarantaa.

Tuot keskusteluun asioita, jotka eivät siihen kuulu. Yrität jostain syystä sotkea asioita. EU:n ei todellakaan pidä sotkeutua kaikkiin maiden sisäisiin asioihin (maahanmuutto).

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #8

Sinähän sen Unkarin asioihin puuttumisen ja maahanmuuton tähän toit, en minä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #9

Sinä toit tämän:

"Mulla on vieläkin epäselvää, miksi tämä alunperin kääntyi EU:ta vastaan."

Aika moni on vaatinut EU-johdolta väkivallan tuomitsemista.

https://demokraatti.fi/eu-johtajien-hiljaisuus-kat...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #10

Etkö sinä lue tekstejä joita kommentoit vai etkö ymmärrä niitä? Minähän juuri edellä olin sitä mieltä, että Espanjan poliisin tekemiset pitäisi tuomita, #5.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #11

Luin ja ymmärsin.

Vastaus kysymykseesi on: EU-johto ei ole tuominnut väkivaltaa, vaikka moni on sitä vaatinut.

Mikä tässä on epäselvää?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #13

Panenko Ilkka tavuviivat ymmärtämisen helpottamiseksi? #7:

"Ne jotka arvostelevat jälkimmäistä ovat hämmästyttävän usein samoja, joiden mielestä EU:n ei pitäisi puuttua jäsenmaiden sisäisiin asioihin."

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #14

No mitä sitten?

Etkö kysynyt alunperin, että miksi tämä kääntyi EU:ta vastaan? Vastauksen annoin juuri äsken: EU-johto ei ole tuominnut väkivaltaa, vaikka moni on sitä vaatinut.

Mitä muuta haluat tietää?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Joka tapauksessa melko huonossa hapessa ovat koko viikonlopun EU-komission jäsenet ja puheenjohtaja olleet, kun laistivat melkoisella viiveellä järjestetyn tiedostustilaisuudenkin.

Niko Sillanpää

EU voisi muuten palata tuossa arvolistassa painotuksiltaan alkuperäiseen versioon ja poistaa tällä vuosituhannella lisätyt ihmisarvo, tasa-arvo ja solidaarisuus tai ilmaista, että tämä ovat arvoltaan alempia alkuperäisiin verrattuna. Alkuperäiset vapaus, demokratia, oikeusvaltio ja perusihmis- ja kansalaisoikeuksien kunnioittaminen riittäisivät sellaisinaankin mainiosti.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Minua ei hämmästytä yhtään. Juuri tällainen on komissio. Ja on hyvä että se viimein alkaa valjeta niillekin, jotka joskus komission hyviin tarkoituksiin ovat uskoneet. Jos oikeistopopulistit huomasivat tämän ensiksi, niin he ovat fiksuja.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

EU-vastaisten änkyröiden selkäydinreaktio ei todista fiksuudesta. Hehän nätisti sanottuna tulkitsevat minkä tahansa asian vinksahtaneen maailmankuvansa mukaiseksi. Eräät kommentit tässäkin ketjussa todistavat tämän. Maahanmuuttokin piti heti leipoa tähän mukaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset