Miksu Mäenpää-Louekoski

Konservatiivikristillisten liikkeiden uhrit tarvitsevat apua

Suomalaista valtakulttuuria leimaavat enemmän ja vähemmän voimakkaat siteet kristinuskoon. Suuri osa kansasta on käynyt muodossa tai toisessa läpi luterilaisen ”mankelin”, jonka myötä myös muut kristilliset liikkeet – niin vapaat suunnat kuin kirkon sisäisetkin liikkeet – koetaan uskonnollisista yhteisöistä kaikkein helpoimmiksi samaistumiskohteiksi niin sanotun hengellisen heräämisen yhteydessä. Muiden uskontojen painoarvo on lähinnä marginaalinen.

Liikkeisiin voidaan ajautua mukaan myös ”uskovaisen” kodin myötä, jolloin paremmasta ei ole tietoakaan muuten kuin kenties ei-uskovien kavereiden välityksellä.

Kylmä realiteetti on, että erityisesti konservatiivikristillisillä liikkeillä on uhrinsa, joiden olemassaolo näille liikkeille on tabu. Liikkeiden sisällä voidaan harjoittaa eriasteista hengellistä ja henkistä väkivaltaa. Tämän liikkeet luonnollisesti kiistävät niin pitkälle kuin mahdollista. Asiat vaietaan kuoliaaksi sitä visummin, mitä ahdasmielisemmin ja mielivaltaisemmin yhteisöä johdetaan.

Yhteisöä sitovista kapeista normeista poikkeaminen voi johtaa sulkeutumiseen, minkä vaikutukset voivat olla yksilölle pahimmillaan tuhoisia. Avautuminen sielunhoitotilanteessa vaatii rohkeutta, mikä palkitaan useimmiten käskyllä harjoittaa katumusta, rukoilla ja painaa asiat yhä tiukemman kannen alle.

Riippuen pinnan alla muhivan normien rikkomisen luonteesta, liikkeen vaatimuksena voi olla vuosikausia kestävä ”eheytyminen rikkinäisyydestä”, vaikka kyseessä olisi maallisessa mielessä täysin normaali tila.

Menetelmät, joita ”eheyttämiseen” konservatiivikristillisissä liikkeissä käytetään, ovat pohjimmiltaan vain hieman kauniimpaan muotoon puettua hengellistä ja henkistä väkivaltaa; valtaa käyttävien himoa pakolla sovittaa kaikki samaan ja ainoaan hyväksyttävään normistoon.

Valta ihmiskohtaloiden intiimeimpiin yksityiskohtiin tuottaa sairaalloista nautintoa orjuuttajille, jotka itse saattavat sekoilla mitä erilaisimmilla tavoilla ilman tilivelvollisuutta kenellekään.

Suomessa konservatiivisten herätysliikkeiden vaikutuspiiriin kuuluu karkean arvion mukaan noin 200 000 ihmistä. Tälläkin hetkellä tuhannet näihin liikkeisiin lukeutuvat ihmiset joutuvat kipuilemaan kysymysten äärellä, jotka johtavat sisäisiin ristiriitoihin liikkeiden tiukkojen normien kanssa. Moni pohtii, miten jaksaa pysyä muotissa, joka on omakohtaisen inhimillisen todellisuuden kanssa pahasti törmäyskurssilla ja mistä saisi uuden sosiaalisen verkoston, joka hyväksyy ja kohtaa ihmisen omana itsenään?

On ehdottoman tärkeää, että ahdasmielisistä liikkeistä irtautuville apua ja tukiverkostoja tarjoavat tahot ovat riittävän näkyvillä.

Maalliselta yhteiskunnalta tarvitaan resursseja työhön, joka on mittaamattoman arvokasta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Luulisin tilanteen olevan kuitenkin päinvastaisen! Monet kaidalta tieltä harhautuneet haluavat paluuta!

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

"kaidalta tieltä harhautuneet"

Mitä tarkoitat?

Ai niin, löytyihän se:

http://www.luterilainen.com/fi/lue/saarnoja/matt-7...

Hohhoijaa!

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Kun olin lapsi, eräästä sukulaispojasta tuli erittäin hyvä ystäväni. Olimme usein yhteydessä ja pidimme toisistamme paljon.

Sitten tämän pojan äiti hurahti jehovantodistajaksi. Jehovantodistajathan eivät saa olla yhteydessä edes sukulaisiinsa, jos nämä eivät jaa samaa uskontoa.

Lapsena oli melko vaikeaa ymmärtää miksen enää saanut tavata hyvää ystävääni. Suurin vahinko kuitenkin taisi käydä tälle ystävälleni, joka käytännössä aivopestiin lapsesta asti.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Vai onko sittenkin niin, että kulttuurimarxismin uhrit tarvitsevat apua?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset