*

Miksu Mäenpää-Louekoski

Terhon Halla-aho-imitaatio ei tue viranomaisten työtä

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Sampo Terho yrittää tämänpäiväisellä kirjoituksellaan kerralla tehdä sen, mitä toinen pääehdokas Jussi Halla-aho on tehnyt ainakin yhden vuosikymmenen ajan. Ei siitä tule yhtään mitään, sillä Terhon häthätää kyhätystä poliittisesta kulttuuritekeleestä nousee pikemminkin perisuomalainen myötähäpeän puna poskille.

Toisaalta, kömpelyydessä on puolensa; brutaalius tuleekin esiin kaikessa komeudessaan.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministerin pallilta huuteleva Terho tekee selvää suomalaisesta hengen- ja ruumiinkulttuurin ylevyydestä huutamalla äänensä käheäksi ja hakkaamalla sormensa rakoille.

Eurooppaministerinä Terho tulee kiljuneeksi itsensä ihan takuulla Euroopan orbanistien kerhoon. Kyllä se on Suomelle kunniaksi ja Euroopassa tykätään; kuka mitenkin?

Arvokonservatiiviksi Enbuske, Veitola & Salminen -show’ssa tunnustautunut Terho on nyt ihan varmasti Euroopan kansalliskonservatiivien eliittiä.

Terho yrittää pyhittää kiihotuskirjoituksensa vetoamalla poliitikkoihin, joiden tulisi Terhon mukaan antaa kaikki tukensa viranomaisille terrorismin vastaisessa taistelussa.

Terhon pyhitysleikistä on pyhitys kaukana.

Palataanpa vielä otsikkoon: Terrorismia ei saa sietää.

Ihan oikeasti?

Tarvittiinko tähän ihan ministeritason mies tekemään asia kaikelle kansalle selväksi?

Kannattaisi ehkä tehdä jollakin otoksella gallup asiasta.

Ai niin mutta PS ja gallupit …

Jospa niiden turvallisuusviranomaisten annettaisiin edes kerrankin tehdä rauhassa työnsä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Terhon ja ISISin tavoitteethan ovat yhtenäiset: herättää pelkoa jonka avulla voi muuttaa yhteiskuntaa haluamakseen.

Kenenkään muun ministerin ei voisi odottaa pelottevan kansalaisia tähän tapaan. Ja kaiken takana on toive menestymisestä puheenjohtajavaaleissa ja siten turvata oma ministeripesti.

Kumpi herroista sitten valitaankin, olen aika vakuuttunut että Unkarin tie ei ole meidän tiemme joten nämä eivät voi kuin hävitä.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Jep. Kaksi samanlaista poliittista rääpälettä, jotka parkuvat kapaloissaan. Kehitys on pysähtynyt heissä lopuksi ikää.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Valitettava tosiasia on, että kyseessä olevalta eurooppaministeriltä olisi odottanut maltillisempaa tilanneanalyysiä, jos sitä nyt miksikään analyysiksi voi edes katsoa.

Enemmänkin tulee mieleen pelkojen ja ennakkoluulojen lietsominen tyyliin "kyllähän te tiedätte keitä minä tarkoitan".

Viranomaiset tekevät kaiken aikaa työtänsä meidän turvallisuutemme eteen sekä kotimaisiin että kansainvälisiin (mm. EU) yhteistyöverkostoihin tukeutuen.

Ei sitä kyllä Terhon ja Halla-ahon resepteillä edistetä.

Tässä tapauksessa korostuu erityisesti se, että Terho on ministerin asemassa, missä hänen tulisi nimenomaan ajatella koko maan etua ja uskottavuutta myös eurooppalaisessa turvallisuusyhteistyössä.

Kyllä viranomaiset takuulla tiedottavat, mikäli välittömässä turvallisuusympäristössämme tapahtuu kansalaisten turvallisuutta koskevia muutoksia. Ovat tiedottaneet aikaisemminkin.

Suomi on edelleenkin monikulttuurinen ja -kielinen maa ja siitä voimme olla ylpeitä ja onnellisia, edelleenkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset